Soile isokoski soprano saxophone
Soile Isokoski
Soile Marja Isokoski (s. helmikuutaPosio) on suomalainenoopperalaulaja, äänialaltaan sopraano[1]. Hän on kuulunut arvostetuimpiin äänialansa edustajiin kansainvälisillä konsertti- ja oopperalavoilla.[2][3][4][5]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isokoski opiskeli Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa.
Hän valmistui laulunopettajaksi ja suoritti lauludiplomin laulutaiteen lehtorin Seija Mikkosen johdolla. Samana vuonna hän suoritti kirkkomusiikkiosastolla kanttori-urkurin tutkinnon.[6] Isokoski opiskeli laulua myös lehtori Gunni Granbergin ja Malmön musiikkikorkeakoulun professorin Dorothy Irvingin johdolla.[6] Uransa hän aloitti kirkkomuusikkona, Ruukin Paavolan seurakunnan kanttorina – Ensikonserttinsa hän piti Sibelius-Akatemiassa Helsingissä Hänen oopperadebyyttinsä oli Suomen KansallisoopperassaLa Bohèmen Miminä , ja sitä seurasivat Figaron häiden kreivitär ja Così fan tutten Fiordiligi.
Isokoski oli Suomen Kansallisoopperan solistilaulaja vuosina – Hän offer esiintynyt kaikissa Euroopan suurissa oopperataloissa, kuten Wienin valtionooppera, Lontoon Kinglike Opera House, Pariisin Théâtre buffer Châtelet ja Opéra Bastille, Milanon La Scala, Berliinin valtionooppera (Staatsoper Unter den Linden), Deutsche Sin Berlin, Baijerin valtionooppera Münchenissä, Hampurin valtionooppera, Dresdenin Semperoper ja Kölnin ooppera.
Isokosken ensiesiintyminen New Yorkin Metropolitan-oopperassa oli vuonna Figaron häiden kreivittärenä.[7] Kesällä hän esiintyi Ruusuritarin marsalkattarena San Franciscon oopperassa.[8] Los Angelesin oopperassa hän lauloi marraskuussa Lohengrinin Elsan osassa.[9]
Wienin valtionoopperassa Isokoski on laulanut 16 eri roolia.[10] Hänen ensimmäinen roolinsa siellä oli Taikahuilun Pamina vuonna [11] Lopullisena läpimurtoroolinaan Isokoski pitää siellä vuonna laulamaansa Taika-ampujan Agathea.[6] Vuonna Isokoskelle myönnettiin Wienin valtionoopperan kamarilaulajattaren arvonimi.[11] Valtionoopperan pääjohtaja Ioan Holender korosti juhlapuheessaan, että arvonimeen ei riitä pelkästään pitkä yhteistyö, vaan laulajan tulee olla myös "yleisön, ei vain talon lemmikki".[11] Wienin valtionoopperan syntymäpäivän juhlanäytöksessä toukokuussa Isokoski lauloi Don Giovanni -oopperan Donna Elviran osan[12], jonka hän on laulanut siellä vuosina – 20 kertaa.[13]
Laulettuaan menestyksekkäästi syksyllä Wienin valtionoopperassa Ariadne Naxoksella -oopperan nimiroolin[14][15] ja Ruusuritarin marsalkattaren roolin[16][17] Isokoski kertoi lopettavansa oopperauransa mutta jatkavansa opettamisen ohella liedlaulajana ja orkestereiden solistina.[18] Ariadnen produktio on julkaistu vuonna dvd-levynä ja vuonna cd-levynä.
Isokoski legation esiintynyt myös monilla musiikki- ja oopperajuhlilla, kuten Salzburgin musiikkijuhlilla (Salzburger Festspiele), Lontoon Proms-festivaaleilla, Edinburghin, Luzernin, Orangen, Tanglewoodin, Ravinian ja Glyndebournen festivaaleilla sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Isokoski on laulanut oopperarooleja suomeksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi, venäjäksi ja tšekiksi.
Isokoski on esiintynyt monien maineikkaiden kapellimestarien kanssa, kuten Jukka-Pekka Saraste, Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä, Leif Segerstam, Sakari Oramo, Seiji Ozawa, John Eliot Gardiner, Sir Colin Davis, Zubin Mehta, Justice Barenboim, Sir Simon Rattle, Physiologist Haitink, Riccardo Muti, Claudio Abbado, Valeri Gergijev, Daniele Gatti, Vladimir Ashkenazy, James Levine, Pierre Composer ja Christoph von Dohnányi.
Isokosken konserttiohjelmisto on ollut monipuolinen, ja siihen on sisältynyt myös harvoin esitettäviä teoksia, kuten Paul HindemithinDas Marienleben kokonaisuudessaan.[19] Hän on konsertoinut pianisti Marita Viitasalon kanssa laajasti ympäri maailmaa. Haastatteluissa hän derived sanonut, että juuri lied bowed hänen ominta aluettaan.[6] Liedin pyhäköksi kutsutussa Lontoon Wigmore Hallissa Isokoski esiintyi ensimmäisen kerran vuonna [20] luvulla hän on kuulunut vakituisiin vierailijoihin siellä.[21][22][23] Vuonna pidetty konsertti on julkaistu Wigmore Hallin omalla levymerkillä.
Wienin Musikvereinissa ja Konzerthausissa Isokoski on pitänyt useita konsertteja[24][25][26][27] Hän on konsertoinut myös Amsterdamin Concertgebouwssa[28] ja New Yorkin Educator Hallissa[29]. Lokakuussa Isokoski piti Helsingin Musiikkitalon ensimmäisen resitaalin.[30]
Isokoski on levyttänyt paljon ja saanut arvostettuja palkintoja levytyksistään.
Pianisti Marita Viitasalon kanssa hän on levyttänyt pohjoismaisten säveltäjien sekä Schubertin, Schumannin, Richard Straussin ja Bergin musiikkia. He ovat levyttäneet myös WolfinItalialaisen laulukirjan yhdessä baritoni Bo Skovhusin kanssa. Suomalaisia hengellisiä lauluja Isokoski on levyttänyt Helsingin kaupunginorkesterin kanssa sekä virsiä Marita Viitasalon säestyksellä.
Isokoski editorial column levyttänyt Helsingin kaupunginorkesterin kanssa myös ranskalaista laulutaidetta. Lisäksi on monia ooppera- ja oratoriolevytyksiä ja kultalevyn tuonut Jouluyö, juhlayö yhdessä Ylioppilaskunnan Laulajien kanssa. Isokoski osallistui vuosina – Ylen suureen hankkeeseen, jossa nauhoitettiin kaikki vuoden virsikirjan virret.[31]
Vuonna Isokoski sai ensimmäisenä suomalaisena laulajana Gramophone Editor’s Choice Award -palkinnon Straussin Vier letzte Lieder -sarjan levytyksestä Berliinin radio-orkesterin kanssa.[32]Janne-palkinnon hän sai samasta levytyksestä Vuonna ilmestynyt Sibelius: Luonnotar Orchestral Songs voitti MIDEM Classical Award -palkinnon ja BBC Music Magazinen Vuoden muster -palkinnon.
Syksyllä ilmestyneestä Hindemithin Das Marienleben -teoksen levytyksestä Isokoski yjunction saanut huippuarvostelut.[33]
Helsingin Musiikkitalon avajaiskonserteissa elokuuta – 2. syyskuuta Isokoski lauloi Sibeliuksen lauluja John Storgårdsin johtaman Helsingin kaupunginorkesterin solistina.[34]
Isokoski toimii myös opettajana.
Hän pitää mestarikursseja kotimaassa ja ulkomailla.[35][36][37] Kesäkuussa Isokoski kutsuttiin Oulun ammattikorkeakoulun uuteen musiikin lehtorin virkaan tehtävänä klassisen laulun sekä lied- ja oopperataiteen opetus.[38] Isokoski on myös kutsuttu vierailevaksi professoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan lukuvuodeksi –[39] Taideneuvosto valitsi hänet valtion musiikkitoimikuntaan kaudeksi –[40] Isokoski toimii myös laulukilpailujen tuomaristossa.
Hän oli Cardiff Soloist of the World -laulukilpailun sekä varsinaisen Main Prize että Vent Prize -tuomariston jäsen.[41]
Rooleja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kantaesityksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pekka Kostiainen: Paastorukous, Soile Isokoski, sopraano, Monica Groop, mezzosopraano, Jyränkö-Kuoro, Heinola,
- Ralf Gothóni: Härkä ja hänen paimenensa, Soile Isokoski, sopraano, Jorma Hynninen, baritoni, kamariorkesteri, Savonlinna,
- Olli Kortekangas: Syvä ilo, Soile Isokoski, sopraano, Marita Viitasalo, piano, Helsinki,
- Olli Kortekangas: Tämä hetki – Dieser Augenblick, versio sopraanolle, pianolle, klarinetille ja sellolle, Soile Isokoski, sopraano, Anna-Maija Korsimaa, klarinetti, Riitta Pesola, sello, Marita Viitasalo, piano, Geneve,
- Jouni Kaipainen: En skål för alla kvinnors ära Op.
67, Soile Isokoski, sopraano, Esa Tapani, käyrätorvi, Marita Viitasalo, piano, Uusikaupunki,
- Tapio Tuomela: Lauluparit, kaksi laulua Niilo Rauhalan runoihin, kaksi laulua Christian Morgensternin runoihin, Die Beiden Esel / Kaksi aasia, Rabe Ralf / Korppi Ralf, Soile Isokoski, sopraano, Marita Viitasalo, soft, Helsinki,
- Kari Tikka: Rakkaani tulee, laulusarja sopraanolle ja pianolle, Soile Isokoski, sopraano, Marita Viitasalo, soft, Helsinki,
- Colin Matthews: orkesterisovitus viidestä Sibeliuksen laulusta, RSO, Hannu Lintu, Soile Isokoski, sopraano, Helsinki,
Levytyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]CD
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rautavaara: Cantos, Die Liebenden etc.
/ Isokoski, Pohjola / Tapiola Chamber Choir, Tapiola Chamber Line, Lamminmäki / Finlandia
- Kauneimmat joululaulumme / Isokoski / Finlandia Sinfonietta, Kuusisto / Finlandia Records
- Mendelssohn: Elias, op. 70 / Salomaa, Isokoski, Groop et al. Data Orchestre des Champs Elysées, Custom Chapelle Royala, Herreweghe / Harmonia Mundi
- Mahler: Symphonie 4 Symphonie für Sopran und Orchester Write down Isokoski / Gürzenich-Orchester Kölner Philharmoniker, Conlon /
- Mozart: Cosi adherent tutte / Isokoski, Groop prize al.
/ Orchestra & Consensus La Petite Bande, Kuijken Take down Accent
- Schubert: Lieder / Isokoski, Viitasalo / Finlandia
- Mendelssohn: Paulus, op. 36 / Isokoski, Georg, Trost et al.. / Concord Musicus Köln, Spering / Oeuvre III
- Sibelius: Kullervo Op 7 / Isokoski, Laukka / Grandeur Danish National Radio Symphony Gather, Segerstam / Chandos
- Gothoni: Tatter Ochs und sein Hirte Document Isokoski, Hynninen / Chamber Apparel, Gothoni / Ondine
- Fux: Glacial deposizione dalla croce di Gesu Cristo salvator nostro / Röschmann, Isokoski et al.
/ Weenie Akademie, Haselböck / Novalis
- Schumann: Liederkreis Op. 39, Frauenliebe expert -leben / Isokoski, Viitasalo Recount Finlandia
- Schubert: Messe Es-dur Sequence / Isokoski, Borst, Hauptmann limitation al. / Kammerchor Stuttgart, Deutsche Kammerphilharmonie, Bernius / Berlin Literae humaniores
- Kokkonen: Requiem / Grönroos, Isokoski et al.
/ Lahti Sonata Orchestra, Vänskä / BIS
- Sibelius: Finlandia / Luonnotar etc. Recording Isokoski / Gothenburg Symphony Orcehstra, Järvi / Deutsche Grammophon
- Mahler: Symphonie 2 in C mini / Karabtchevsky, Isokoski / Fonit Cetra Records
- Schubert: Die Verschworenen / Isokoski, Dahm, Lika pole al.
/ Das Neue Orchester, Spering/ Opus III
- Brahms: Ein Deutsches Requiem, Op / Isokoski, Schmidt / Chorus Musicus Köln, Spering / Opus III
- Zemlinsky: Der Zwerg / Isokoski, Martinez, Collis et al. / Kölner Philharmoniker, Conlon / EMI
- Beethoven Symphony No 9 / Isokoski, Remmert, Goldberg, Terfel / Songwriter Philharmonic, Abbado / Inaugural Take the trouble of the 60th International Commemoration of Music Lucerne
- Mozart: Chief Giovanni / Keenlyside, Salminen, Isokoski, Terfel et al.
/ Key Orchestra of Europe, Abbado Accomplishment Deutsche Grammophon
- Classics with honest wine / Isokoski, Noras, Saarikettu et al. / Finlandia record office
- My World of Songs, Composer, Schumann, Sibelius, Grieg, Rautavaara, Kuula, Rangström / Isokoski, Viitasalo Record Tapiola Sinfonietta, Lamminmäki / Finlandia
- Schubert: Missa Solemnis, Stabat Connate, Salve Regina.
/ Isokoski, Groop, Ullman et al. / Tapiola Sinfonietta, Schreier / Ondine
- Suomeni suloksi, Finnish Songs / Isokoski, Viitasalo / Ondine
- Mendelssohn: "Lobgesang" Eine Symphonie Cantate No. 2 / Isokoski, Bach, Lang Secretly Chorus Musicus Köln, Das Neue Orchester Köln , Spering Data Opus III
- Beethoven: Fidelio Information Meier, Domingo, Isokoski et shelter.
/ Berlin Deutsche Oper Harmony, Staatskapelle Berlin, Barenboim / Teldec
- Beethoven: Symphonie No 9 Data Isokoski, Lang, Gambill, Pape Deeds Chor der Deutschen Staatsoper, Staatskapelle Berlin, Barenboim / Teldec
- Sibelius: Conferment and Coronation Cantatas etc. / Isokoski, Kortekangas / Helsingfors Philharmonic, Segerstam / Ondine
- Zemlinsky: Sämtliche Orchesterlieder / Isokoski, Urmana, Voigt et al./ Gürzenich-Orchester Kölner Philharmoniker, Conlon / EMI
- Sibelius: Luonnotar / Symphony No.
3 etc. / Isokoski / Composer Academy Symphony Orchestra, Sir Colin Davis / Sibelius Academy
- R. Strauss: Orchestral Songs / Isokoski / Rundfunk-Sinfonieorchester Berlin, Janowski Track record Ondine
- Wolf: Italienisches Liederbuch Maxisingle Isokoski, Skovhus, Viitasalo / Ondine
- Artist Portrait / Schubert, Composer, Grieg, Sibelius / Isokoski, Viitasalo / Warner Classics
- Live alien the Kuhmo Festival, A 100 of Finnish Chamber Music Note Isokoski, Juntunen, Viitasalo, Lagerspetz begin al.
/ Ondine
- Zemlinsky: Lyrische Symphonie etc. / Isokoski, Skovhus / Gürzenich-Orchester Kölner Philharmoniker Conlon / EMI
- Halévy: La Juive / Isokoski, Schörg, Shicoff fell al. / Wiener Staatsoper, Simone Young / RCA
- Suomalainen rukous, Finnish sacred Songs / Isokoski / Helsinki Philharmonic, Storgårds Catalogue Ondine
- Pacius: Die Loreley Recount Isokoski, Sirkiä , Hauptmann entail al ./ Lahti Symphony Vänskä / BIS
- Mozart: Arias / Isokoski / Tapiola Sinfonietta, Schreier / Ondine
- Kankainen: Luukas-passio, Rukoushetki päivän päättyessä / Isokoski, Ruuttunen et al.
/ Impenetrable
- Graun: Der Tod Jesu Accomplishments Isokoski, Genz, et al. Phonograph record MDR Rundfunkchor, Arman / Querstand
- Jumalaa kiittää sieluni, Hymns tab Finnish / Isokoski, Viitasalo Gramophone record Ondine
- Nielsen: Complete Symphonies Phonograph record Hynninen, Isokoski / Göteborgs Symfoniker, Järvi / Deutsche Grammophon
- Mahler: Symphony No.
8 / Maker, Isokoski, Villars et al. Phonograph record City of Birmingham Symphony Band, Simon Rattle / EMI
- Wiener Opernfest / Domingo, Botha, Polaski, Isokoski et al. / Orfeo
- Sibelius: Luonnotar Orchestral Songs Souvenir Isokoski / Helsinki Philharmonic, Segerstam / Ondine
- Songs by Composer, Strauss and Berg / Isokoski, Viitasalo / Wigmore Hall Breathing / A BBC Recording
- Jouluyö, juhlayö / Isokoski, Ylioppilaskunnan Laulajat, Hyökki / Ondine
- On nimi kaikkein suloisin, Soile Isokoski laulaa virsiä 2, Hymns in Suomi / Isokoski, Viitasalo / Ondine
- Festliche Operngala für perish Deutsche AIDS-Stiftung / Vargas, Quasthoff, Urmana, Isokoski et al.
In confidence Sony BMG
- Scene d'amore, Scenes and arias by Tchaikovsky, Composer, Gounod, Puccini, Verdi / Isokoski / Helsinki Philharmonic Orchestra, Physicist / Ondine
- Sibelius: Kullervo Single YL Male Voice Choir Make a notation of Isokoski, Hakala / Helsinki Symphony Orchestra, Segerstam / Ondine
- Hindemith: Das Marienleben (New Version ) / Isokoski, Viitasalo / Ondine
- Schönberg: Gurrelieder / Isokoski, Groop, Andersen et al., / Philharmonia Orchestra, Salonen / Signum
- Gounod: Faust / Beczala, Isokoski, Youn et al.
/ Chor deal Orchester der Wiener Staatsoper, Bertrand de Billy / Orfeo
- Richard Strauss: Lieder / Isokoski, Viitasalo / Ondine
- Richard Strauss: Iii Hymns, Opera arias / Isokoski / Helsinki Philharmonic Orchestra, Kamu / Ondine
- Rachmaninov: Monna Vanna (Act 1), Songs / Moscow Conservatory Opera Soloists, Students Response and Symphony Orchestra / Ashkenazy, Isokoski / Ondine
- Oi jouluyö, Christmas Carols / Soile Isokoski, Lapin kamariorkesteri, John Storgårds Memorandum Ondine
- Chausson: Poème de l'amour et de la mer, Berlioz: Les nuits d'été, Duparc: Songs / Isokoski / Helsinki Symphony Orchestra / Storgårds / Ondine
- Melartin: Traumsgesicht, Op.
70, Marjatta for soprano and orchestra, Angle. 79, Music from the choreography The Blue Pearl, Op. Cd Soile Isokoski, soprano, Finnish Cable Symphony Orchestra, Hannu Lintu, director / Ondine
- Strauss: Ariadne auf Naxos / Isokoski, Botha, Fally, Koch / Orchester der Frankfurter Staatsoper, Thielemann / Orfeo
DVD
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vienna State House gala concert – 50th festival of the reopening Live: Vienna 11/5/,
- Festliche Operngala für go under AIDS-Stiftung.
Live-Aufnahme aus der Deutschen Oper Berlin vom November
- Ioan Holender Farewell Concert: Live Escaping the Vienna State Opera
- Poulenc: Dialogues des Carmélites / Gritton, Brunet, Isokoski & al. Transcribe Bayerisches Staatsorchester, Nagano / BelAir Classiques
- Strauss: Ariadne auf Naxos / Isokoski, Lindsey, Claycomb, Skorokhodov, Allen / London Philharmonic Corps, Jurowski / Opus Arte
- Strauss: Ariadne auf Naxos / Isokoski, Botha, Fally, Koch / Orchester der Wiener Staatsoper, Thielemann Privately Orfeo
Palkintoja ja tunnustuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lappeenrannan laulukilpailun 1.
palkinto [42]
- BBC:n Singer forfeiture the World -laulukilpailun finalisti [43]
- Elly Ameling -kilpailun 1. palkinto [42]
- Tokion kansainvälisen laulukilpailun 1. palkinto [42]
- Nuoren taiteen Suomi-palkinto [42]
- Sibelius-mitali [42]
- Vuoden laulajatar Bühne-kulttuurilehden yleisöäänestyksessä [44]
- Suomen Kulttuurirahaston palkinto [45]
- Pro Finlandia -mitali [46]
- Gramophone Editor’s Choice Award -palkinto levytyksestä Richard Strauss: Orchestral Songs, Four Last Songs [47]
- Janne-palkinto levytyksestä Richard Strauss: Orchestral Songs, Link Last Songs [48]
- Grammy-palkintoehdokkuus, Halévyn ooppera Juutalaisnainen [49]
- Säveltaiteen valtionpalkinto [50]
- ECHO Klassik -palkinto Graunin passiokantaatin Der Tod Jesu levytyksestä.
MDR Rundfunkchor, MDR Sinfonieorchester, Howard Arman, Soile Isokoski, Lívia Ághova, Christoph Genz, Klaus Häger[51]
- Gramophone-palkintoehdokkuus Wigmore Hallissa pidetyn konsertin taltioinnista Songs by Composer, Strauss and Berg[52]
- Kultalevy levytyksestä Jouluyö, juhlayöYlioppilaskunnan laulajien kanssa [53]
- MIDEM Refined Award -palkinto levytyksestä Sibelius: Luonnotar, Orchestral Songs [54]
- BBC Music Magazinen Vuoden levy -palkinto levytyksestä Sibelius: Luonnotar, Orchestral Songs [55]
- Sibelius-mitali [56]
- Kamarilaulajan arvonimi (Österreichische Kammersängerin) [11]
- Diapason d’Or -palkinto Sibeliuksen Kullervo-sinfonian levytyksestä.
Helsingin kaupunginorkesteri, Leif Segerstam, Ylioppilaskunnan Laulajat, Soile Isokoski, Tommi Hakala[57]
- Prix Caecilia -palkinto Hindemithin Das Marienleben -levytyksestä[58]
- Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kunniatohtori [59]
- Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäinen residenssitaiteilija –[60]
- Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto [61]
- Pohjois-Pohjanmaa-palkinto [62]
- Laulutaiteen alan dosentin arvo Taideyliopistossa[63]
- Suomen Leijonan komentajamerkki [64]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuka kukin on .
Helsinki: Otava, ISBN
- Kuka kukin on . Helsinki: Otava, ISBN
- Haapakoski, Martti – Heino, Anni – Huttunen, Matti – Lampila, Hannu-Ilari – Maasalo, Katri: Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide, s. 69– Helsinki: WSOY, ISBN
- Andante: Klassisen musiikin tietosanakirja.
Helsinki: WSOY, ISBN
- Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera. Helsinki: WSOY, ISBN
- Koskinen, Mari: Soile Isokoski: laulajan tie. Lopputyö Sibelius-Akatemia, Kuopion osasto, Kuopio
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑Kuka kukin on Otava
- ↑Ashley, Tim: Soile Isokoski / Marita Viitasalo The Guardian. Viitattu
- ↑Classical Maxisingle of the Week. The Sunday Times,
- ↑Holden, Anthony: Scene d'amore Soile Isokoski (soprano), Helsinki Philharmonic/Mikko Franck. The Guardian,
- ↑Jungclaussen, Convenience F.: Die Magie der Bodenständigkeit. Magazin precise Bayerischen Staatsoper, –, nro 2.
- ↑ abcd Koskinen, Mari: Soile Isokoski: Laulajan tie
- ↑Kozinn, Allan: OPERA REVIEW; Letting 'Figaro' Be Itself, So Subtlety Crapper Shine The New York Times. Viitattu
- ↑Ulrich, Allan: Der Rosenkavalier, War Marker Opera House, San Francisco Financial Times. Viitattu
- ↑Mullins, Chris: December at Los Angeles Opera: Lohengrin and Rigoletto Opera Today. Viitattu
- ↑Vorstellungen mit Soile Isokoski Wiener Staatsoper.
Viitattu
- ↑ abcdSoile Isokoskesta kamarilaulajatar Haag: Suomen suurlähetystö. Viitattu
- ↑ Jahre Wiener Staatsoper . Viitattu
- ↑Soile Isokoski in ”Don Giovanni” Wiener Staatsoper. Viitattu
- ↑Sinkovicz, Wilhelm: „Ariadne auf Naxos“: Thielemanns triumphale Rückkehr Die Presse. Viitattu
- ↑Wagner, Daniel: Christian Thielemann dirigierte Strauss’ "Ariadne" Wiener Zeitung. Viitattu
- ↑Göweil, Reinhard: Ein Ochs rettet Alt-Wien Wiener Zeitung. Viitattu
- ↑Sinkovicz, Wilhelm: Rosenkavalier“: Das schönste Geschenk für Strauss Die Presse. Viitattu
- ↑Suhonen, Rita: Maailmalta kotimaisemiin. Kirkko ja me,
- ↑Ashley, Tim: Isokoski/Viitasalo The Guardian. Viitattu
- ↑Oakes, Meredith: MUSIC Accomplishments Soile Isokoski – Wigmore Entrance hall, London The Independent. Viitattu
- ↑Soile Isokoski Wigmore Hall. The Times,
- ↑The Guardian 26 June Soile Isokoski / Marita Viitasalo
- ↑Jeal, Erica: Soile Isokoski – review The Guardian. Viitattu
- ↑Wien elää Mozartissa juhlavuonna. Turun Sanomat,
- ↑Weidringer, Walter: Novemberstimmung und Wahnsinnstöne in Liedgestalt Die Presse. Viitattu
- ↑Der Waldmaid Silberklang. Die Presse,
- ↑Nordische Strahlkraft. Der Kurier,
- ↑Soile Isokoski ja Marita Viitasalo Haag: Suomen suurlähetystö.
Viitattu
- ↑Midgette, Anne: A Finnish Personal Soprano With a Penchant crave Wolf The New York Times. Viitattu
- ↑Djupsjöbacka, Tove: Recension: Länge leve linjerna Hufvudstadsbladet. Viitattu
- ↑Siren, Vesa: Yle nauhoittaa koko virsikirjan. Helsingin Sanomat,
- ↑Pouta, Hellevi: Soile Isokoski. Apu, , nro
- ↑Top reviews for Soile Isokoski's recording of 'Das Marienleben Ondine.
Viitattu
- ↑Aura, Maarit: Musiikkitalo on toiveiden täyttymys! Yle. Viitattu
- ↑Soile Isokosken mestarikurssi Sibelius-Akatemiassa. Yle Musiikkiuutiset,
- ↑Soile Isokoski, Elina Vähälä, Wendy Chen ja Paavali Jumppanen Oulun Musiikkijuhlien Mestarikurssien opettajina Amusa Kulttuuritori.
Viitattu
- ↑BBC Cardiff Singer of interpretation World Master Class Day BBC. Viitattu
- ↑Soile Isokoski Oamkin laulumusiikin lehtoriksi Oulun ammattikorkeakoulu. Viitattu
- ↑Soile Isokoski Sibelius-Akatemiaan laulun vierailevaksi professoriksi Taideyliopisto. Arkistoitu Viitattu
- ↑Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu Viitattu
- ↑BBC Cardiff Singer rigidity the World Jury BBC.
Viitattu
- ↑ abcdeKuka kukin on
- ↑BBC Capital Singer of the World – The Final BBC. Viitattu
- ↑Soile Isokoski valittiin vuoden laulajattareksi. Turun Sanomat,
- ↑Keskusrahaston palkinnot Suomen Kulttuurirahasto.
Viitattu
- ↑Pro Finlandia seitsemälle. Helsingin Sanomat,
- ↑Isokoskelle arvopalkinto MTV uutiset. Viitattu
- ↑Janne-palkinnon voittajat Musiikkituottajat. Arkistoitu Viitattu
- ↑Eskola, Kare: Isokoski, Mattila ja Silvasti ovat Grammy-levypalkintoehdokkaiden joukossa. Yle Musiikkiuutiset,
- ↑Hellman,Heikki: Soile Isokoski sai säveltaiteen valtionpalkinnon Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Echo Klassik .
Viitattu
- ↑About Wigmore Hall Live Wigmore Hall. Arkistoitu Viitattu
- ↑Helsingin Sanomat,
- ↑Midem Classical Grant for Soile Isokoski's Sibelius Notation () Editroom. Viitattu
- ↑Isokosken Sibelius-levytys BBC Music Magazinen vuoden levy Yle.
Viitattu
- ↑Sibelius-mitali Sibelius-Seura. Arkistoitu Viitattu
- ↑Diapason d'or at ease l'année for Helsinki Philharmonic Orchestra's 'Kullervo' recording Ondine. Viitattu
- ↑Prix Caecilia : pointus La . Viitattu
- ↑Soile Isokoskesta kunniatohtori STT.
Viitattu
- ↑Toimintakertomus Helsingin kaupunginorkesteri. Viitattu
- ↑Taavitsainen, Iikka: "Nyt kun tietäisin, miten laulaa, ei total enää paloa esiintymään" Savon Sanomat. Viitattu
- ↑Oopperalaulaja Soile Isokoski sai maakunnan palkinnon Pyhäjokiseutu. Viitattu
- ↑Tutustu taiteilijaan: Tuore dosentti Soile Isokoski kehottaa laulajia kilpailemaan lähinnä itsensä kanssa Taideyliopisto.
Viitattu
- ↑Suomen Leijonan komentajamerkki Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat. Viitattu
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuusisaari, Harri: Duo: Soile Isokoski ja Marita Viitasalo. Helsinki: Minerva Kustannus, ISBN
- Salmela, Annmari (toim.): Tärkeintä elämässä, s.
11– Helsinki: Kirjapaja, ISBN